Keskeneräisyys on pelkoa

Kela korvaa lähetteellä aloitettua psykoterapiaa kolmen vuoden ajan siten, että jokaisesta käyntikerrasta jäljelle jää vain muutamien eurojen hintainen omavastuu. Kun ensimmäinen terapiavuosi oli kulunut siihen, että aloin luottaa terapeuttiini, ja toinen siihen, että uskalsin alkaa horjuttamaan suojamuurejani yhdessä hänen kanssaan, päästiin vasta kolmantena vuotena asioiden ytimeen. Työskentely oli intensiivistä ja raskasta, mutta toisinaan vaikeat solmut […]

Soivia hetkiä

Musiikki tarjoaa minulle haaveita ja heittää tielleni jopa paineita, mutta samalla se on avun ja lohdun lähde. Musiikissa hienointa on sen tapa muokkautua kuulijaansa varten. Tietyn tyylinen musiikki ei voi miellyttää kaikkia, ja aluksi musiikin onkin läpäistävä kuulijan portti, jota vartioi kaiketi musiikkimauksi leimattu hahmo. Kun vastaanottavaisuus on saavutettu, muuttuu kappale ihmisen sisällä uudeksi tarinaksi. […]

Katkelmia kovasta yrityksestä

25.6.2015, Torstai klo 20:40 ”Minusta tuntui hetken etten pystyisi syömään mitään. Mutta ajattelin: ketään ei kiinnosta jos syöt. Jos et syö, herätät sen huomion mitä pelkäät. Se oli terve ajatus. Seurasin sitä.” 6.5.2016, Perjantai klo 23:43 ”Huomenna on mumman ja vaarin hääpäiväbrunssi. Olen koittanut syödä niin terveellisesti ja hiilareita välttäen kun vaan ikinä voin, jotta […]

Tärkeät tikapuut

Riidoista ja sanaharkoista huolimatta en voi tarpeeksi korostaa omaisten merkitystä kamppailussa sairauteni kanssa. Kyse ei ole ainoastaan näkyvästä tuesta, halauksista ja ehdottomasta rakkaudesta jota heiltä saan. Kyse on myös terveeseen minään uskomisesta. En voi pyytää läheisiäni sokeasti luottamaan siihen, että kyllä minä paranen, koska en usko siihen aina itsekään. Heidän on kuitenkin mahdollista aiheuttaa pienten […]

Vinkkejä itsensä rakastamiseen

11.6.2015, Torstai klo 21:21 ”Päätän vuorotellen joko olla tyytyväinen itseeni tai parantua lopullisesti, mutta ne kaksi asiaa eivät korreloi keskenään ja herään siihen yhä uudelleen niin kuin se olisi joku uutinen. Saatan tajuta sen monta kertaa päivässä, ja monta kertaa päivässä päätän lähteä tiettyyn suuntaan joka sitten voi vaihtua tunnin sisällä koska tajuan tekeväni jotain […]

Lääkitys – monimutkainen tie moninkertaiseen apuun

Olen suuren osan elämästäni syönyt erilaisia lääkkeitä. Kaikenlaiset pillerit ovat lähes aina kuitenkin edustaneet minulle jotakin vastenmielistä ja väliaikaista. Mielialalääkkeitä pidin pitkään kaikkein pahimpina. Ne symboloivat minulle epänormaaliutta ja epävakautta. Jotakin sellaista, mistä on päästävä eroon mahdollisimman nopeasti. Mielialalääkkeen aloittaminen on aina oma prosessinsa. Kaikki lääkkeet eivät sovi kaikille, ja oikean annoksen löytäminen sekä mahdollisten […]

Katkelmia pahan paluusta

18.9.2016, Sunnuntai klo 01:28 – Synttärit – ”Käväistiin myös avolavassa Fiian kanssa. Siellä Jani soitti minun valitsemani biisit ja laittoi koko baarin laulamaan minulle Paljon onnea. Kumpa se kaikki tuntuisi joltakin… Ihan kuin minulla olisi haarniska ylläni. Sellainen haarniska joka blokkaa kaikista asioista pois ne tuntuvimmat kärjet. Sellaiset, joiden vuoksi täällä eletään.” 26.9.2016, Maanantai klo […]

”Miten oksennetaan?”

Internetin ja median tarjoamat mahdollisuudet ovat myös hyvin vahingollisia. Erinäisten sivujen kautta löytyy paljon apua, neuvoja ja vertaistukea, mutta netissä tämä kaikki toimii myös toiseen suuntaan. Voin pahoin ajatellessani niitä kontrolloimattomia virtuaaliyhteisöjä joissa esimerkiksi juuri Anorektikot jakavat vinkkejä toisilleen. Vinkkejä painautua lähemmäs kuolemaa. Itse en juuri käynyt niillä palstoilla, ennen kuin ahdinko ajoi minut kirjoittamaan […]