TEE NÄMÄ

13.2.2017, Maanantai klo 15:46 ”Kaikki langat pitää olla koko ajan käsissä. En voi rentoutua jos jokin asia on tekemättä, oli se sitten koulutehtävä tai imurointi. On totta että nuo asiat kuuluvat myös Anoreksiaan, mutta ne ovat kuitenkin peräisin minusta itsestäni, eivät sairaudestani. Ne ovat luonnettani. Sitä osaa minusta, johon Anoreksian oli helppo tarttua kun se […]

Aikapommeja

2.2.2017 , Torstai klo 20:35 ”Äiti tuli kotiin ja sain ikään kuin vahingon kautta hänet kertomaan hänen verikoetuloksistaan. Se kaikki tuli minulle aivan puun takaa ja tottakai huolestuin, mutta enemmän olin poissa tolaltani siitä, mitä hän sanoi kun kysyin miksi hän ei ole kertonut??! Hän vastasi ettei halua lisätä minun taakkaani turhilla murheilla. Mutta ei […]

Sairasloma

Välivuosi –nimike vaihtui jo välivuoden ensimmäisten viikkojen aikana lääkärien toimesta sairaslomaksi. Itselleni välivuosi oli mieluisampi termi, mutta sairasloman johdosta minulla ei ollut lupaa tehdä mitään yhteiskunnan normaalin pyörän pyörittämiseksi. Se pyörä jatkoi pyörimistään ilman minua. Sairaslomaa – tai mieluisammin ilmaistuna välivuotta kesti tasan vuoden, ja vaikka sen myötä keräsin paloja joita en ennen uskaltanut vilkaistakaan, […]

Soivia hetkiä

Musiikki tarjoaa minulle haaveita ja heittää tielleni jopa paineita, mutta samalla se on avun ja lohdun lähde. Musiikissa hienointa on sen tapa muokkautua kuulijaansa varten. Tietyn tyylinen musiikki ei voi miellyttää kaikkia, ja aluksi musiikin onkin läpäistävä kuulijan portti, jota vartioi kaiketi musiikkimauksi leimattu hahmo. Kun vastaanottavaisuus on saavutettu, muuttuu kappale ihmisen sisällä uudeksi tarinaksi. […]

Adrenaliinia ja esiintymislavoja

Musiikki on toinen ulottuvuus. Paikka jossa haluan olla, työ jota haluan tehdä, ja asia jossa haluan olla hyvä. Minulle elämisen arvoiset hetket ovat aina olleet liitoksissa esiintymiseen ja sen tuomaan adrenaliiniin. Olen läpi sairauteni tavoitellut niitä hetkiä heittämällä itseni esiintymistilanteisiin yhä uudestaan ja uudestaan. En tiedä miten anorektikot yleensä viihtyvät yleisön edessä. Ehkä on poikkeuksellista, […]

Sisko

Siskoni on minulle ehkä tavoittamaton esikuva, mutta myös yksi suurimmista voimavaroista. Hän on aina ollut paras kaverini ja on sitä edelleen. Joskus pelkäsin, että sairauteni tuhoaisi kaiken mitä meillä on. Kun hän muutamia vuosia sitten sai opiskelupaikan Helsingistä, pelkäsin jälleen. Pelkäsin, että hän unohtaisi minut. Kaikkein pahin pelkoni oli, että hän ei ainoastaan unohtaisi minua, […]

Katkelmia kovasta yrityksestä

25.6.2015, Torstai klo 20:40 ”Minusta tuntui hetken etten pystyisi syömään mitään. Mutta ajattelin: ketään ei kiinnosta jos syöt. Jos et syö, herätät sen huomion mitä pelkäät. Se oli terve ajatus. Seurasin sitä.” 6.5.2016, Perjantai klo 23:43 ”Huomenna on mumman ja vaarin hääpäiväbrunssi. Olen koittanut syödä niin terveellisesti ja hiilareita välttäen kun vaan ikinä voin, jotta […]

Kun elämänilo asuu ulkomailla

Elämänilo on ehkä merkittävimpiä asioita joihin Anoreksia vaikuttaa. Elämänilo on elintärkeää. Olen elänyt hetkiä, joina kadotin kosketuspinnan elämiseen. On hassua sanoa että elin ne hetket, koska se tuntui enemmänkin välitilalta, jossa odotin elämisen alkamista. Niinä aikoina sairauteni eristi minut jälleen elämääni kuuluvista ihmisistä, ja aloin etsimään elämää ja elämäniloa uusilla tavoilla. Etsin niiden lisäksi irtautumista […]

Anoreksia ja kasvaminen

Yksi mielenkiintoisimmista ilmiöistä Anoreksiassa on ajankohta, jolloin iskee uhriinsa. Se on lähes poikkeuksetta teini-ikä. Elämänvaihe, jossa etsitään itseään ja rakennetaan pohjaa tasapainoiselle aikuisuudelle. Nuoruus on kriittinen jakso joka vaikuttaa koko loppuelämäämme, ja siksi Anoreksiankaan vaikutukset eivät välttämättä lopu vaikka ihminen pääsisi siitä irti. Anoreksia vaikuttaa aikuisuuden kasvuualustaan. Nuoruusiässä ihminen kerää elämän eri aloilta vaikutteita joista […]

Katkelmia pahan paluusta

18.9.2016, Sunnuntai klo 01:28 – Synttärit – ”Käväistiin myös avolavassa Fiian kanssa. Siellä Jani soitti minun valitsemani biisit ja laittoi koko baarin laulamaan minulle Paljon onnea. Kumpa se kaikki tuntuisi joltakin… Ihan kuin minulla olisi haarniska ylläni. Sellainen haarniska joka blokkaa kaikista asioista pois ne tuntuvimmat kärjet. Sellaiset, joiden vuoksi täällä eletään.” 26.9.2016, Maanantai klo […]

24 tunnin peli

Olen puhunut pakonomaisesta ruokailumallista, sairauden aikaansaamasta toisesta persoonasta, sekä jatkuvan suorittamisen ja stressaamisen aiheuttamasta lopullisesta lamaantumisesta. Syömishäiriöni lamaannuttaa minua monesti kuitenkin jo päivittäisellä tasolla. Minun elämässäni ruokailujen toteuttamista voisi verrata yksinkertaisesti köydenvetoturnaukseen. Se on raskas laji. Minun normaalin päiväni tulisi sisältää 6 ottelua ja 6 voittoa. Viimeisestä ruokailusta on kulunut 3 tuntia. Minulla on ollut […]

Kuolema

Muistan ensimmäisen kerran kun huomasin peiliin katsoessani, että aloin muistuttaa niitä kuvia, joita olin joskus katsellut googlesta hakusanalla ”Anoreksia”. Muistan miten niiasin vessan lavuaarin yläpuolisen peilin edessä siten, että näin peilikuvani vain navasta ylöspäin. Navasta alaspäin pidin itseäni lihavana. Katselin muuttunutta yläkroppaani ja se tuntui niin jännittävältä. En silloin tiennyt katsovani hidasta kuolemaa. Samoihin aikoihin […]

Ruokailumalli

29.5.2013, Keskiviikko klo 23:20 ”Aamuisin kaikki on hyvin kun ei ole syönyt niin moneen tuntiin. On ihana venytellä sängyssä ja tuntea kylkiluut patjaa vasten. Mutta päivän aikana ateria aterialta tulee huonompi olo niin fyysisesti kuin henkisesti. Pakokauhu… Jotain on tehtävä HETI –olo.” Jo ennen kuin jouduin sairaalaan, olin ehtinyt käydä useita kertoja ravintoterapeutin vastaanotolla. Muistan […]

Elämä on liikettä ja pysähtymistä

Opettelen viihtymään uuden, lyhyen tukkani kanssa. Jätin kampaamon lattialle itsestäni lopulta vain palan, jonka olin omaksunut osaksi identiteettiäni, mutta jonka leikkaaminen oli vain asennekysymys. Minulla on kevyt ja rohkea olo. Katson peiliin enkä ainoastaan opettele viihtymään hiusteni kanssa. Herään miettimään sitä, miten itsensä kanssa on kokonaisuudessaan opittava viihtymään. Rentoutumaan. Liikkumaan, mutta myös pysähtymään. Havainnollistan nyt […]

Katkelmia pakomatkasta kiireeseen

30.6.2012, Lauantai klo 01:05 ”Poissaoloja korvaavan kesätyön kolmas essee valmis. Olen kuollut sisäisesti ja kun katson peiliin, minusta tuntuu että sama alkaa tapahtua myös ulkoisesti.”  30.7.2012, Maanantai klo 15:00 ”Minulla on ollut liian hauskaa pari päivää. Hauskempaa kuin pitkiinpitkiin aikoihin… Niin hauskaa, että olin unohtanut loput esseet jotka piti tehdä nyt kesällä. Eilen se kostautui […]

Täysillä

22.1.2011 lauantai klo 23:41 ”Olen kuitenkin aina ollut ihminen, joka halua olla ”ääripää”. Joko lyhyet tai pitkät hiukset, joko rohkea tai pelokas. Ei välimuotoja! Haluan olla laiha kunnolla.” Aikaa on kulunut, mutta minua kiehtoo edelleen ääripäät. Tämä ”ääripäisyys” käsittää minut ihmisenä, mutta koskee myös tapaa jolla lähden mukaan asioihin. Lähden kunnolla tai en lähde ollenkaan. […]

Katkelmia valkoisen vaiheen päättymisestä

27.6.2011, Maanantai, 11. päivä sairaalassa ”Painoni on laskenut taas. En tiedä pitäisikö iloita vai ei? Tavallaan haluaisin alle 30kg, mutta haluan myös kotiin.”  9.7.2011, Lauantai klo 16:13 ”En jaksa laskea monesko päivä sairaalassa… Mutta 3 viikkoa on jo tullut täyteen. En saa hetkeäkään rauhaa ja nämä ajatukset/äänet eivät koskaan kehu jos tottelen niitä… Ne vain […]

Keino keinottomuuteen

Käytännössä koko Anoreksia on itsensä satuttamista kaikilla mahdollisilla tavoilla. Oman vartalon kurittaminen nälkiinnyttämisellä, tahallisella oksentamisella ja energiavajauksen aikana tehdyillä urheilusuorituksilla ovat fyysistä vahinkoa pahimmillaan. Sen fyysisen kivun tuottaminen mistä aijon nyt puhua, saa kuitenkin alkunsa todellisesta henkisestä kivusta. Lopulta itseään tällä tavoin sattuttamiseen ajautuminen johtaa vain suurempaan henkiseen piinaan, ja jälleen on uudenlainen versio sairaudelleni […]

Terve päämäärä

Sanotaan, ettei pidä odottaa myrskyn laantumista, vaan opetella tanssimaan sateessa. Anoreksia on myrskyistä suurimpia. Kuusi vuotta nuoruudesta on pitkä aika. Täytän pian 21 ja tajuan, että aloitin jokapäiväisen kamppailuni lähes kuusi vuotta sitten. Seitsemän vuotta on keskimääräinen aika sairastaa syömishäiriötä, joten on mahdollista että teinivuodet ovat vieläkin kauempana menneisyydessä ennen kuin olen täysin selvillä vesillä. Aikuisten maailma on […]