Soivia hetkiä

Musiikki tarjoaa minulle haaveita ja heittää tielleni jopa paineita, mutta samalla se on avun ja lohdun lähde. Musiikissa hienointa on sen tapa muokkautua kuulijaansa varten. Tietyn tyylinen musiikki ei voi miellyttää kaikkia, ja aluksi musiikin onkin läpäistävä kuulijan portti, jota vartioi kaiketi musiikkimauksi leimattu hahmo. Kun vastaanottavaisuus on saavutettu, muuttuu kappale ihmisen sisällä uudeksi tarinaksi. […]

Sisäinen kolmas pyörä

Ihmissuhde syntyy kahden ihmisen välille. Kuten olen kertonut, Anoreksia istuu olkapäälläni luoden minulle ikään kuin toisen persoonan, ja siksi se on kahden ihmisen välisessä suhteessa aina kolmas pyörä. Se tuottaa paljon vaikeuksia, ja sen johdosta minulle on syntynyt kaavamaisia käsityksiä siitä, mihin pystyn- tai en pysty sairauteni kanssa. Tällaiset käsitykset liittyvät etenkin parisuhteisiin, enkä vieläkään […]

Kuka puhuu?

Ihmissuhteet. Ne eivät ole helppoja sairaalle mielelle. 10.5.2012, Torstai klo 10:36 ”Sanoin Ninolle että tarvitsen pari päivää aikaa miettiä… Opin tästä sen, että en aloita enää mitään vakavaa suhdetta ennen kuin olen päässyt tästä paskasta eroon. Syömiset, viiltely, kaikki. Tästä eteenpäin seurustelen vain teatterin kanssa.”  13.1.2013, Sunnuntai klo 14:56 ”Tänään hän tuli minun kanssani palauttamaan […]