Kielletystä tulee sallittua

Tilani pahenemisen myötä olen palannut alkuun monen asian kanssa. Tappelut ruokailuista, kykenemättömyys asua yksin, sekä fyysisen kunnon jyrkät muutokset ovat palanneet elämääni kutsumattomina vieraina, vaikka todellisuudessa olen korkeimman omakätisesti lähettänyt niille kutsut. Toimin jälleen emäntänä Anoreksian vieraille, ja se saa minut pohtimaan lisää menneisyydessäni sattuneita syitä ja seurauksia. Vaikka takana oli jo pitkä matka ennen […]

Kiitos

Monet ihmiset ovat kasvaneet erilleen minusta kun minä olen pysynyt lähes paikoillani. En kuitenkaan halua antaa väärää käsitystä siitä, miten onnekas olen monessa suhteessa. Perheeni on uskomaton, sen olen kertonut jo monta kertaa. Ympärilläni on kuitenkin sen lisäksi vielä perheeni ulkopuolisia ihmisiä jotka ovat jääneet minun elämääni kaikesta huolimatta. Heillä ei ole mitään sukulaisuuden sidettä […]

Kuolema

Muistan ensimmäisen kerran kun huomasin peiliin katsoessani, että aloin muistuttaa niitä kuvia, joita olin joskus katsellut googlesta hakusanalla ”Anoreksia”. Muistan miten niiasin vessan lavuaarin yläpuolisen peilin edessä siten, että näin peilikuvani vain navasta ylöspäin. Navasta alaspäin pidin itseäni lihavana. Katselin muuttunutta yläkroppaani ja se tuntui niin jännittävältä. En silloin tiennyt katsovani hidasta kuolemaa. Samoihin aikoihin […]