Mitä tapahtui ja miksi?

Jos välivuosi täytyy pitää, haluan ymmärtää mitä on tapahtunut ja miksi. Tiedän, että pelkkä psykoterapia ei koskaan riittäisi siihen. Se on antanut minulle enemmän kuin ennakkoluuloni uskalsivat koskaan odottaa, mutta kuten terapeuttinikin sanoo, minun on kohdattava menneisyys ja muistot joita niin kovasti pelkään. Se on yksinkertaista: minun on uskallettava avata päiväkirjat, joita en koskaan ennen ole avannut.

Olen aina kirjoittanut päiväkirjaa Anorektikon tavoin: järjestelmällisesti, tarkasti ja jollakin tasolla pakkomielteisesti. Koskaan en kuitenkaan kirjoittanut siksi, että niitä olisi kiva lukea jälkikäteen. Päinvastoin. Tiesin, etten koskaan haluaisi palata niihin. Mitä pidemmälle sairauteni eteni ja mitä synkemmäksi tekstini muuttui, sitä päämäärätietoisemmin kirjoitin sivu sivulta tietäen, että ne jäisivät ikuisiksi ajoiksi pöytälaatikkoon. Sanoin aina, että kaiken voin elämässä antaa anteeksi, paitsi sen, jos joku lukee päiväkirjaani. Nimitin sitä ajatuksiini murtautumiseksi. Aika ajoin kuitenkin myös ajattelin, että jos, tai kun tähän kuolisin, haluaisin että läheiseni lukisivat ne kaikki kirjat. Silloin he ehkä ymmärtäisivät miten, ja miksi kaikki on tapahtunut. Nyt ymmärrän, että ymmärtääkseni itse sen samaisen asian, olisi minun oltava se, joka siihen pöytälaatikkoon ensimmäisenä kajoaa.

Ensin on luotava tarvittavat olosuhteet ja selkeät säännöt. Säännöt, joita Anoreksiakin noudattaisi.
Vanhat päiväkirjat saa avata vain vanhempieni talossa, silloin kuin saan olla rauhassa vanhassa huoneessani, mutta en ole talossa yksin. Jos tunnelmat teksteistä palaisivat liian selvästi, tulisin haluamaan yksinäisyyttä, mutta en saisi missään tapauksessa olla yksin. Ilta-aikaan kirjojen avaaminen on kielletty kokonaan. Lukeminen on sallittu ainoastaan päivisin, kun aurinko ja terve elämä tunkeutuvat sälekaihtimien väleistä sisälle ja muistuttavat minua tästä hetkestä. Itkeminen on sallittu, mutta ahdistumisen koittaessa lukeminen pitää lopettaa, ja lamaantumisen astuessa kuvaan, on operaatio pysäytettävä kokonaan. Tällöin on odotettava sopivampaa hetkeä. Hetkeä, jolloin olen valmiimpi.

Tällaista asiaa on hankala selittää henkilöille, jotka eivät koskaan ole kirjoittaneet päiväkirjaa, mutta niihin sivuihin palaaminen on kuin palaisi oman itsensä pään sisään sinä päivänä kun teksti on kirjoitettu. Ne kyseiset kirjoitukset ovat mielen virtaa nuoren minäni ajatuksista, ja niihin palaaminen nostaa pintaan kaiken sen, mitä silloin tunsin. Pelkäsin pitkään kohdata niitä tunteita. Olin varma, että ne palautuisivat jäädäkseen ja kaikki alkaisi alusta, mutta nyt siitä on vuosia. On aika ottaa selvää, mitä todella tapahtui.

Aloitan vuodesta 2010. Sen vuoden alusta, joka väläytti minulle nopeasti millaista huoleton aikuisuuden kynnyksellä hengailu oli ennen kuin sairauteni järjesti kaiken uudestaan.

 

Vuonna 2010 elämäni oli noin polven korkuinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

85 + = 88